RAAMATUN JUHLAKALENTERI

---

"Autuas se kansa, joka tuntee juhlariemun, ne, jotka vaeltavat sinun kasvojesi valkeudessa, Herra!" (Ps. 89:16).¹ Näillä psalminkirjoittajan sanoilla haluan toivottaa sinut tervetulleeksi tutustumaan kanssani Raamatun juhliin. Toivomukseni on, että jokainen raamatullinen juhla saisi meidät yhdessä kokemaan, miten suurenmoista Jumalaa me saamme palvella!

Raamatun juhlakalenteri löytyy Kolmannen Mooseksen kirjan luvusta 23. Tässä Jumala itse säätää kansalleen juhla-ajat. Luku alkaa näin:

"Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: "Puhu israelilaisille ja sano heille: Herran juhla-ajat, joiksi teidän on kuulutettava pyhät kokoukset, minun juhla-aikani, ovat nämä” (jakeet 1-2).

Jatkosta ilmenee, että nämä juhlat noudattavat viikoittaista ja vuotuista rytmiä. Viikon seitsemäs päivä, sapatti, mainitaan näistä juhlista ensimmäisenä. Sitten esitellään kerran vuodessa tulevat juhlat, jotka jakaantuvat kevään ja syksyn juhliin. Kevään juhlat aloittaa pääsiäinen, jota vietetään juutalaisen kalenterin ensimmäisen kuukauden, nisan-kuun, 14. päivänä. (Nisan –kuu vastaa jokseenkin huhtikuuta). Pääsiäistä seuraa välittömästi seitsemän päivää kestävä happamattoman leivän juhla alkaen nisan-kuun 15. päivänä. Happamattoman leivän juhlan sisään tulee vielä kolmas kevään juhla, nimittäin uutislyhteen juhla tai vuoden 1992 Raamatun käännöksen mukaan ”ohrantähkäjuhla”. Kevään neljännen juhlan, helluntain, ajankohta määräytyy siten, että uutislyhteen juhlasta lasketaan seitsemän täyttä viikkoa eteenpäin. Helluntai on toinen viljasadonkorjuujuhla. Silloin vehnäsato on kypsynyt korjattavaksi.

Nämä kevään juhlat ovat sidoksissa toisiinsa ja muodostavat yhden kokonaisuuden, jota seuraa kesäkuukausien jakso ilman erikoisia juhla-aikoja viikoittaista sapattia lukuun ottamatta. Mutta syksyllä, juutalaisen kalenterin seitsemännessä kuussa, tishri-kuussa (ajoittuu jokseenkin lokakuulle), alkaa oma juhla-aikajaksonsa, johon kuuluu kolme tärkeää juhlaa: Pasuunansoitonjuhla tishri-kuun 1. päivänä, suuri sovituspäivä kuukauden 10. päivänä ja kahdeksanpäiväinen lehtimajanjuhla, joka alkaa kuukauden 15. päivänä. Nämä syksyn kolme juhlaa ovat sidoksissa toisiinsa aivan niin kuin keväänkin neljä juhlaa. Kevään ja syksyn juhlakokonaisuudet ovat taas yhteydessä toisiinsa uudenkuunjuhlan kautta, jota vietetään jokaisen kuukauden alussa. Muinaisessa Israelissa uudenkuunjuhlassa puhallettiin pasuunaan aina vuoden ensimmäisestä kuukaudesta lähtien, mutta seitsemäs kuukausi alkoi oikein pasuunansoitonjuhlalla osoittaen, että nyt oltiin tultu koko juhlakalenterin huipentuman aikoihin.

Jumala itse perustelee näiden raamatullisten juhlien sanoman ja merkityksen. Hänen tarkoituksensa on niiden kautta uudelleen ja uudelleen muistuttaa meitä siitä, että hän on meidän Luojamme, ylläpitäjämme ja Pelastajamme.

Viikoittaisen sapatin hän asetti luomistöittensä muistoksi. Sen tarkoitus on myös muistuttaa Israelin kansaa siitä, että Jumala vapautti heidät Egyptin orjuudesta. Tuo orjuushan on Raamatun mukaan vertauskuva synnin orjuudesta, joka vaivaa kaikkia ihmisiä. Sapatti kertoo siitä, että Luoja on myös meidän Vapahtajamme ja Pelastajamme. Sapattijuhla kutsuu meitä ei vain fyysiseen vaan myös hengelliseen lepoon - Messiaassa Jumala tarjoaa meille kaikille anteeksiantamusta synneistämme. Viikoittain Jeesus Messias sanoo meille sapatin välityksellä: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon" (Matt. 11:28).

Samalla tavalla myös muut Raamatun juhlakalenterin vuosittain toistuvat juhlat ovat havainto-opetusta siitä, miten Israelin Jumala toteuttaa suurta pelastussuunnitelmaansa syntiin langenneen ihmiskunnan hyväksi. Pasuunaan puhaltaminen aina uudenkuun päivinä tahtoi kiinnittää huomion tähän Israelin Jumalan toimintaan. Seuraavassa Uuden testamentin kohdassa juutalainen rabbi Saul eli apostoli Paavali selittää lyhyesti näiden juhlien tarkoituksen. Samalla hän kuitenkin varoittaa meitä siitä, ettemme käyttäisi näitä juhlia ja niiden viettotapoja kriteereinä, joiden avulla ratkaisemme, kuka on oikea uskova.

"Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen" (Kol. 2:16-17).

Tätä Raamatun kohtaa on usein ymmärretty väärin ja selitetty, että Paavalin mukaan uudessa liitossa ei enää vietetä raamatullisia juhlia tai ainakin juhlia on vähätelty. Tekstin tarkoitus on kuitenkin päinvastainen! Tässä Paavali rohkaisee kolossalaisia, jotka olivat pakanuudesta kääntyneitä ja jotka olivat saaneet Israelin kansalaisoikeuden Jeesuksen Messiaan kautta. On ilmeistä, että he viettivät näitä tekstissä mainittuja juhlia. Seuraavista jakeista (18-23) käy ilmi, että he olivat joutuneet vieraiden opettajien painostuksen alle. Nämä halusivat asettaa omia sääntöjään, miten näitä juhlia piti viettää.² Paavali sanoo, että nämä väärät opettajat olivat ”mieltyneet nöyryyteen ja pöyhkeilivät näyistään”. He korostivat paastoa enemmän kuin juhlintaa. Kun oli lupa syödä, juoda ja nauttia Jumalan lahjoista, he sanoivat: ”Älä tartu, älä maista, älä koske!” Näin he pyrkivät omilla askeettisilla säännöillään osoittamaan juhlienkin vietossa omaa hengellistä erinomaisuuttaan. He olivat kadottaneet juhlien todellisen merkityksen, sen, että juhlat kertoivat havainnollisesti Messiaasta ja hänen tehtävästään vapauttaa meidät synnistä.

Tätä juhlien ja Messiaan välistä yhteyttä Paavali kuvaa sanoilla ”tulevaisten varjo”. Ilmaisu viittaa siihen, että Raamatun juhlat kertovat niistä hyvistä asioista, jotka toteutuvat, kun Messias saapuu. Vaikka Paavalin näkökulmasta katsottuna näiden juhlien esikuvallisuus olikin jo monelta osin täyttynyt, kun Jeesus Messias ilmestyi ensimmäisen kerran, silti juhlat ovat edelleen voimassa. Paitsi että ne palauttavat aina uudelleen mieleen, mitä Messias on jo tuonut, ne myös kiinnittävät katseemme tulevaisuuden tapahtumiin, jotka liittyvät Messiaan toiseen tulemukseen. Niinpä meille, jotka odotamme tuota päivää, näillä juhlilla on syvä hengellinen sanoma ja merkitys – mutta vain sikäli kuin me osaamme yhdistää toisiinsa varjon ja ruumiin, joka tuon varjon heittää.³ Se on Messiaan ruumis. Näissä juhlissa hän on läsnä. Hän on niissä yhtä lähellä kuin varjo siinä kohteessa, joka sen aiheuttaa.

Sekä vanhassa että uudessa Kirkkoraamatussamme em. tekstiin on lisätty sana ”vain”. Sitä ei ole alkukielessä. Se on harhaanjohtava, koska se pyrkii vähättelemään näiden juhlien merkitystä. Tämä tuskin on Paavali tarkoitus, koska hän itse vietti raamatullisia juhlia koko elämänsä ajan (Ap. t. 24:14; 28:17, 21). Kun tutkimme Raamatun juhlakalenteria, huomaamme, että ilosanoma pelastuksesta, jonka Messias tuo, on läsnä niin viikoittaisessa sapatissa kuin jokaisessa vuotuisessa juhlassa.

Kevään juhlien esikuvallisuus liittyy Messiaan ensimmäiseen tulemukseen. Jeesuksen julkinen toiminta päättyi ristinkuolemaan, jonka kautta hän sovitti koko ihmiskunnan synnit. Ei ole sattumaa, että tämä tapahtui nimenomaan pääsiäisenä juuri samaan aikaan, jolloin pääsiäislammas teurastettiin. Olihan Messiaan synnin orjuudesta vapauttava kuolema esikuvattu jo muinoin siinä seremoniassa, jossa israelilaisten ovien päälliset ja pihtipielet voideltiin lampaan verellä ja näin Israel pääsi vapauteen Egyptin orjuudesta. Tästä Israelin vapautuksesta alkoi pääsiäisen vietto. Samassa yhteydessä israelilaiset söivät happamatonta leipää. Tuo leipä esikuvasi Messiaan synnitöntä olemusta. Näin pääsiäinen ja happamattoman leivän juhla, ensimmäiset kaksi kevään juhlaa, esittävät vertauskuvallisesti olennaisimpia asioita Messiaan maanpäällisestä elämästä. Kevään kolmannen juhlan, uutislyhteen juhlan keskeisin sanoma on taas Messiaan ylösnousemus, joka takaa sen, että kaikki häneen uskovat pääsevät iankaikkiseen elämään.

Ensimmäisessä tulemuksessaan Messias vapautti koko ihmiskunnan synnin orjuudesta oman kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta. Tämän esikuvana Israelin kansa vapautui täydellisesti Egyptin orjuudesta. Vapautusta edelsivät veren sively ja kulku Punaisen meren halki. Viisikymmentä päivää myöhemmin, siis helluntaina, Jumala antoi vapautetulle kansalleen Siinailla lain, jonka hän oli kirjoittanut kahteen kivitauluun. Helluntaina, kevään neljännen juhlan aikana n. 1500 vuotta myöhemmin, kun Jumalan Henki vuodatettiin erityisellä tavalla, Jumala kirjoitti nämä samat käskyt synnistä vapauttamiensa ihmisten sydämeen.

Mutta niin kuin Israel odottaa Messiaan tuloa, niin myös Jeesukseen uskovat odottavat, että hän ilmestyy toisen kerran. Silloin Messias ei tule enää kuolemaan meidän syntiemme tähden, vaan hän tulee pelastamaan kansansa lopullisesti kaikesta siitä ikävästä, minkä synti on ihmiskunnalle aiheuttanut. Tähän tulevaan vapautukseen kiinnittävät syksyn juhlat huomion. Kun pasuunansoiton juhlassa puhalletaan pasuunaan, se on kutsu valmistautumaan tuomiolle, joka pannaan täytäntöön Messiaan tullessa toisen kerran. Niin kuin esikuvallisena suurena sovituspäivänä Israel on tuomiolla, niin tapahtuu koko ihmiskunnalle, kun Messias tulee. Sen jälkeen ne, jotka saavat osakseen ikuisen elämän, viettävät lehtimajanjuhlaa yhdessä Messiaan kanssa.

Raamatun juhlissa kuvataan Messiaan tuoma pelastus niin monipuolisesti, että ilo ja kiitollisuus suorastaan vaativat ilmaisua. Paavali sanoo: ”Viettäkäämme siis juhlaa!” (1. Kor. 5:8). Jumala itse antaa meille keinon ilmaista iloamme ja kiitollisuuttamme! Hän kutsuu meitä viettämään juhlaa ja muistelemaan sekä hänen menneisyydessä tekemiään suuria tekoja että valmistumaan siihen, mitä hän tulee vielä tulevaisuudessa tekemään, ja tekemään pian! Tässä kaikessa itse Messias on ehtymätön ilon ja juhlinnan aihe!

Raamatun varsinaisen juhlakalenterin ulkopuolelle jää vielä kaksi tärkeää juhlaa, jotka kuitenkin mainitaan Raamatussa: Hanukka ja Purim. Hanukka-juhlaa vietetään kahdeksan päivää. Se alkaa juutalaisen kalenterin kislev-kuun 25. päivänä. Ajankohta sattuu usein lähelle joulua. Sana ”hanukka” tarkoittaa temppelin vihkimistä. Tälläkin juhlalla on syvä messiaaninen sanoma. Se ilmenee mm. puheesta, jonka Jeesus piti tuon juhlan aikana Jerusalemissa. Tästä kerrotaan Johanneksen evankeliumin luvussa 10 (Joh. 10:22-39).

Purim-juhlan juuret juontuvat Esterin kirjaan ja Persian maailmanvallan ajalle. Tätä juhlaa vietetään juutalaisen kalenterin adar-kuussa (vastaa jokseenkin maaliskuuta), sen 14. ja 15. päivänä. Purim-juhla korostaa, että Jumalalla on tehtävä omalle kansalleen. Hän on valinnut Israelin olemaan siunauksena koko ihmiskunnalle. Tämä suunnitelma toteutuu, kun Israel ottaa vastaan Messiaansa.

Israelin juhlat ja kristillinen seurakunta

Jumalan Israelin kansalle Vanhan liiton aikana antamat juhlat liittyivät Jumalan toimintaan kansansa hyväksi. Sama Jumala toimii edelleen ja hän rakastaa ei vain omaisuuskansaansa vaan koko ihmiskuntaa. Rabbi Saul esittää Raamatun tulkintaperiaatteen, joka auttaa ymmärtämään, miten nämä juhlien viettämismääräykset, jotka Jumala antoi alunperin Israelin kansalle, soveltuvat meihin, jotka elämme uudessa liitossa - olimmepa sitten juutalaisia tai ei-juutalaisia Jeesukseen uskovia. Hän kirjoittaa:

"Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut" (1. Kor. 10:11).

Vaikka Uusi testamentti ei suoranaisesti toista juhlien viettoa koskevia määräyksiä, se ei merkitse, että ne olisi kumottu. Ehkä niiden jatkuvuuden voi todeta parhaiten seuraamalla niiden ihmisten elämää, jotka Uusi testamentti mainitsee. Näistä ensimmäinen on Messias itse. Hän vietti näitä juhlia. Sama pätee myös hänen juutalaisiin opetuslapsiinsa nähden. Heille annettiin tehtäväksi saarnata ilosanomaa, että Israelin Jumala on Poikansa kautta valmistanut pelastuksen myös muille kansoille. Jos juhlat ovat kerran esikuvallista opetusta tästä pelastussuunnitelmasta, on luonnollista, että niiden opetukset voidaan parhaiten ymmärtää näitä juhlia noudattamalla. Jos hyväksymme, että nämä juhlat kuuluvat juutalaisille opetuslapsille, meidän on syytä muistaa se, mitä Jeesus käskee heidän opettaa myös muille kansoille evankeliumin saarnaamisen ja kastamisen ohella:

”Opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän (juutalaisten opetuslasten!) noudattaa” (Matt. 28:20; 1992 käännös; sulkeissa oleva lisätty).

Tämän ohjeen seurauksena kristillinen seurakunta ei alkuaan ollutkaan juutalaisuudesta erillään, vaan kuului sen piiriin nasaretilaisena lahkona. Se, että noudatettiin Raamatun juhlakalenteria, oli kenties selvimmin ulospäin näkyvä tunnus siitä, että kristinusko oli alun perin juutalainen uskonto. Vasta neljännellä vuosisadalla kristinusko eriytyi selvästi juutalaisuudesta. Tämän eron selkein merkki oli se, että hylättiin viikoittainen sapatti ja se korvattiin sunnuntailla. Samassa yhteydessä myös muut Raamatun juhlakalenterin juhlat joko hylättiin tai korvattiin muilla, ei-raamatullista alkuperää olevilla juhla-ajoilla. Kun tällainen voimakas Tooran⁴ vastainen suuntaus ja kaiken sellaisen karttaminen, mitä voitiin pitää juutalaisena, sai vallan kristillisessä ajattelussa, se karkotti juutalaiset pois kristillisestä seurakunnasta.

Raamatullisten juhlien hylkäämisen kristityt ovat tavallisesti perustelleet sillä, että nämä juhlat kuuluivat uhriseremonioittensa vuoksi niihin asioihin, jotka täyttyivät, kun Jeesus uhrasi itsenä Golgatan ristillä. Siksi niitä ei enää kuulu viettää.

Jeesuksen kuolema oli todella hyvin merkittävä asia, niin merkittävä, että sen muistamiseksi hän sääti Herran pyhän ehtoollisen. Ehtoollinen on ainoa juhla, jonka Jeesus maan päällä ollessaan asetti. Toisaalta eivät Paavalin opetukset eikä myöskään hänen elämänsä tai varhaisseurakunnan noudattama käytäntö tue sellaista johtopäätöstä, että Jeesuksen kuolema olisi poistanut muut juhlat ja että ne olisi korvattu ehtoollisen vietolla. Jeesuksen kuolema muutti kyllä ratkaisevasti sitä, miten hänen uhriaan esikuvanneita juhlia tulee viettää nyt, kun hänet on jo uhrattu. On selvää, että Jeesuksen kuolema teki uhritoimitukset tarpeettomiksi, mutta se ei silti poistanut kokonaan näiden juhlien merkitystä. Pikemminkin se antoi niiden vietolle aivan uuden ulottuvuuden! Eivät juutalaisetkaan enää suorita uhritoimituksia juhlaseremonioissaan sen jälkeen, kun temppeli on hävitetty. Mutta jos näillä juhlilla on heille merkitystä ilman uhraamistakin, eikö paljon enemmän Jeesukseen Messiaanaan uskoville, heille, jotka ymmärtävät näiden juhlien puhuvan hänestä!

Kun kristillinen seurakunta ja juutalaiset erkaantuivat toisistaan, kristityt korvasivat Jumalan Israelille asettamat juhlat ihmisasetuksilla, joille kristillinen kirkko alkoi vaatia kunnioitusta. Silloin alettiin vainota sekä juutalaisia että vielä Raamattuun pitäytyviä kristittyjä. Protestanttinen uskonpuhdistus toi helpotusta tähän tilanteeseen. Sen piirissä syntyi myös ns. puritaaninen liike, joka vastalauseena kirkon monille epäraamatullisille juhlille hylkäsi ne kaikki ja piti tärkeänä viettää ainoastaan sunnuntaita ja ehtoollista. Sittemmin monet kristityt ovat Raamattua lukiessaan havainneet, ettei lepopäiväkäsky edellytä sunnuntain vaan sapatin viettämistä, ja ovat palanneet alkuperäiseen lepopäiväkäytäntöön. Silti he ovat asennoituneet muihin Raamatun juhlakalenterin juhliin varsin puritaanisesti. Ne on selitetty seremoniallisuutensa tähden lakkautetuiksi. Vasta viime aikoina, sitä mukaa kuin messiaaninen liike on juutalaisten keskuudessa voimistunut, yhä useammat kristityt ovat ruvenneet pohtimaan uudelleen raamatullisten juhlien sanomaa. Sen uusi ymmärtäminen on edennyt usein yksilötasolla. Monet ovat alkaneet viettää näitä juhlia yksityisesti. Tosin nykyään annetaan yhä enenevässä määrin myös seurakunnissa tilaa Raamatun juhlia koskevalle opetukselle. Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta on jo julkaistu ja sitä julkaistaan koko ajan lisää. Tämä kaikki kertoo siitä, että monilla kristityillä on todellinen halu palata uskonsa juutalaisille juurille.

TV7:n Raamatun juhlakalenteri ohjelmasarjan yhteydessä esitettyjä kysymyksiä: